Tanssia, liikettä ja kehollisuutta lapsille ja perheille kevään neljänä lauantaina Kulttuuritalo Valveella. Tunnit ovat osallistujille maksuttomia, mutta vaativat ilmoittautumisen. Tanssisali 3, klo 15-16.
Ilmoittautumiset: leea.alatalo@jojo.fi
18.2. Vauvatanssia 2-18kk vauvoille ja vanhemmille. Ohjaajana Eerika Arposalo.
”Nykytanssia aikuisille 2-18 kk lasten ehdoilla. Keskiössä ovat liikkeen, rytmin ja vuorovaikutuksen jakaminen lapsen kanssa. Tunti on avoin kaikille iseille, äideille, isovanhemmille, kummeille ja muille sylittelijöille. Tunnille voi saapua omista lähtökohdista ja vähäunisena eikä osallistuminen edellytä aikaisempaa kokemusta tanssista. Kantorepun tai -liinan voi ottaa halutessaan mukaan, mutta tunnilla pärjää hyvin ilmankin. –Eerika Arposalo on vauvanykytanssin kehittänyt monipuolinen taidepedagogi, joka rakastaa ohjata vanhempi-lapsi -ryhmiä.”
4.3. Tanssia, liikettä ja kehollisuutta 5-6-vuotiaille. Ohjaajana Elina Tähtelä.
”Lauantaina Valveen tanssisali täyttyy pienistä ja suurista eläimistä! Tanssituokion aikana lapset pääsevät liitämään kuin linnut, kiemurtelemaan kuin käärmeet ja saattaa mukaan mahtua muutama kirahvikin. Tervetuloa mukaan avoimelle tanssitunnille jossa jokaiselle löytyy kivaa tekemistä, hupsuja leikkejä unohtamatta! -Elina Tähtelä on Oulussa työskentelevä tanssitaiteilija. Opettajana hän on lempeä ja innostunut ja ottaa huomioon jokaisen pienen oppijan.”
25.3. Tanssia, liikettä ja kehollisuutta pienille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Ohjaajana Emma Laitinen.
”Tervetuloa mukaan lapsen ja vanhemman yhteiseen tanssihetkeen! Tunnilla vahvistetaan vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta liikkeen, laulun ja leikin kautta. Tule siis mukaan viettämään vanhemman ja lapsen yhteistä aikaa tanssin pyörteisiin! –Emma Laitinen on pohjoisesta oululaistunut tanssinopettaja, jonka tanssitunneilla keskiössä ovat vuorovaikutus ja kohtaaminen. Emma on valmistunut tanssinopettajaksi vuonna 2021 Oulun ammattikorkeakoulusta ja työskentelee tanssinopettajana Oulussa ja Rovaniemellä.”
6.5. 6-8-vuotiaiden lasten tanssihetki. Ohjaajana Sofia Timonen.
”Tanssitunnilla päästään sukeltamaan mielikuvitusmaailmaan, jossa jokainen saa olla supersankari. Lasten tanssitunnilla haastetaan omaa tasapainoa, jalkanäppäryyttä sekä ratkaistaan tanssiarvoituksia. Arvoituksia ratkotaan yhdessä opettajan ja muiden tanssijoiden kanssa. Tunti on monipuolinen kattaus eri tanssinlajeja kansantanssista showtanssiin ja kaikkeen siltä väliltä. Mikä on sun supervoima? -Sofia Timonen on alun perin Kaustiselta lähtöisin oleva oululaistunut Tanssinopettaja (AMK). Päälajeina hänellä ovat kansantanssi ja lastentanssi, mutta kokemusta löytyy myös monipuolisesti useasta tanssinlajista. Sofialle tanssi on tapa ilmaista itseään vapaasti niin yksilönä kuin parin tai ryhmänkin kanssa ja tanssin yhteisöllisyys kiehtoo häntä. Sofia työskentelee laajasti eri-ikäisten liikkujien kanssa ja kannustaa jokaista haastamaan ja ylittämään itsensä.”