JoJo - Oulun Tanssin Keskus logo

Medialle

Ohjelmistossa maaliskuussa

Valtakunnalliseen tanssin aluekeskusverkostoon kuuluva JoJo – Oulun Tanssin Keskus on Oulun kaupungin kulttuurikumppani.

Medialle

Maaliskuussa ohjelmistossa

JoJon ohjelmistossa nähdään maaliskuussa Madetojan salin aulaan rakentuva, kansainvälistä nykysirkusta, liikettä ja kuorolaulua yhdistävä kantaesitys Chiaroscuro sekä Kirsi Kunnaksen runoihin perustuva koko perheen esitys Tii-Tii-Tiitiäinen.

Ilmatila: Chiaroscuro

kuva nykytanssiteoksestaIlmatilan Chiaroscuro-teoksessa arkkitehtuuri kohtaa kansainvälisen nykysirkuksen Madetojan salin aulassa. Teoksen musiikin esittää oululainen kuoro Cassiopeia, tärkeä osa äänimaailmaa ovat myös sirkustaiteilijoiden liikkeen ja sirkusvälineiden tuottamat äänet.

Madetojan salin aulan arkkitehtuurista ja valosta inspiroitunut Chiaroscuro yhdistää nykysirkusta ja liikettä kuorolauluun. Oululaislähtöinen koreografi, ilma-akrobaatti Ilona Jäntti kutsui teokseen mukaan kansainvälisen työryhmän ja oululaisen Cassiopeia-kuoron. Työryhmään kuuluvat Jäntin lisäksi italialaissyntyinen Eleonora Dall’Asta, saksalainen Natalie Reckert ja panamalainen Ana María Suárez, valosuunnittelija Kauri Klemelä sekä arkkitehti/lavastaja Tuula Jeker.

”Kaikki kolme esitystä nähdään eri kellonaikoihin, tämä vaikuttaa paljon aulan valotilanteeseen, joten jokainen esitys tulee näyttämään hyvin erilaiselta. Kello neljän esityksessä pääsemme hyödyntämään luonnonvaloa, kun taas kello kahdeksan esityksessä valosuunnittelijamme Kauri Klemelän valosuunnittelu on suuremmassa roolissa,” kertoo Ilona Jäntti.

”Kun valmistan tilalähtöisiä teoksia julkisiin tiloihin, toivon aina, että teoksen koettuaan katsojat näkisivät tutun tilan hieman uusin silmin. Madetojan salin aulakin on monille oululaisille tuttu, mutta ehkä enimmäkseen läpikulkutilana, ehkä esityksen myötä katsojat näkevät sen hieman eri tavalla,” Jäntti jatkaa.

Tilalähtöisen promenadiesityksen aikana yleisö pääsee kokemaan sekä kuoromusiikkia, että ilma-akrobatiaa lähietäisyydeltä osana Oulun Musiikkijuhlien ohjelmistoa.

JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen, Ilmatilan ja Oulun Musiikkijuhlien yhteistuotannon ensi-ilta nähdään Madetojan salin aulassa pe 22.3. klo 20. Muut esitykset ovat la 23.3. klo 16 ja 18.

Lisätietoja teoksen sivulta

Tanssiteatteri Glims & Gloms: Tii-Tii-Tiitiäinen

Kirsi Kunnaksen runoista tutut hahmot Tiitiäinen, Haitula, Tättähäärä, Herra Pii Poo, Siili ja Peikko seikkailevat teoksessa Tii-Tii-Tiitiäinen. Tanssiteatteri Glims & Glomsin teoksen on käsikirjoittanut ja koreografioinut Simo Heiskanen. Teos nähdään osana Oulun lasten teatterifestivaalia.

Kunnaksen riimittely ja absurdi huumori luodaan näyttämölle riemastuttavaksi, yllättävien käänteiden satumaailmaksi. Näyttämöllä seikkailevat Simo Heiskanen, Kasperi Kolehmainen, Hanna Mönkäre, Kaisa Niemi, Milla Viljamaa ja Jussi Väänänen.

Esitykset nähdään Valvesalissa ke 20.3. klo 18.30 ja to 21.3. klo 10. JoJo tuottaa vierailun yhteistyössä Oulun teatterin ja Kulttuuritalo Valveen kanssa.

Lisätietoja teoksen sivuilta

Lisätietoja:

Helena Lindqvist, toiminnanjohtaja, helena.lindqvist@jojo.fi, p. 050 4644880

Haastattelupyynnöt: Mira Kolanen, tuottaja, mira.kolanen@jojo.fi, p. 050 5853906

Tietoja JoJo - Oulun Tanssin Keskuksesta

JoJo – Oulun Tanssin Keskus on ammattitanssin tuotantokeskus, festivaaliorganisaatio ja vierailuteatteri. JoJo tarjoaa ympärivuotisesti paikallista, kansallista ja kansainvälistä tanssitaiteen ohjelmistoa ja yleisötyötä.  Vuosittain syyskuussa järjestetään kansainvälinen OuDance-festivaali. Tanssitaiteen ammattilaisille JoJo toimii tuotantokeskuksena ja vierailuteatterina. Yleisölle JoJo tarjoaa kaikille avointa toimintaa, johon osallistuminen ei vaadi kokemusta tanssista tai tanssin katsojuudesta. JoJo kuuluu valtakunnalliseen tanssin aluekeskusverkostoon, ja sen  toimintaa rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki.