JoJo toimii tanssitaiteen ammattikentällä toimiville tuotantokeskuksena ja vierailuteatterina.
Haetaan Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla tehtyjä tai muuten alueelle linkittyviä tanssi-, sirkus- ja liikkeellisiä elokuvia ja videotaidetta kautta aikain. Haettavien elokuvien kategoria ja genre on vapaasti tekijöiden itsensä tulkittavissa. Voit lähettää arkistoon myös elokuvia, jotka eivät ole suoranaisesti tanssi- tai sirkuselokuvia, mutta joissa on vahva liikkeeseen pohjautuva kerronta. Kokeelliset, genrerajoja rikkovat teokset tervetulleita. Haku ei kohdistu esitystaltiointeihin.
Liikkuvan kuvan arkistoa kerää ja ylläpitää koreografi, elokuvantekijä Silja Tuovinen. Arkiston ensimmäisen haun tarkoituksena on kartoittaa Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella tehtyjä liikkeelliseen kerrontaan pohjautuvia elokuva- ja videoteoksia, sekä kerätä tietoa niistä kohdennetusti yhteen. Joukossa on voimaa. Arkistoa keräämällä pyritään mahdollistamaan teosten ylläpito sekä mahdollisia näytöksiä alueen teoksille.
Teokset, jotka on lähetetty 31.5.2026 mennessä voivat mahdollisesti tulla valituksi elokuvanäytökseen, joka järjestetään osana JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen OuDance-festivaalia syyskuussa 2026.
Voit lähettää teoksesi arkistoon täällä.