Valtakunnalliseen tanssin aluekeskusverkostoon kuuluva JoJo – Oulun Tanssin Keskus on yksi Pohjoisen tanssin aluekeskuksen neljästä jäsenorganisaatiosta ja Oulun kaupungin kulttuurikumppani.
JoJo – Oulun Tanssin Keskus (JoJo) tarjoaa lauantaina 21.5. #YHDESSÄ2022-kaupunkifestivaalilla kehollisuutta Venla Virran osallistavan hetken sekä Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan Viimeinen sapiens -teoksen katkelmien muodossa.
JoJo on mukana Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntayhtymän #YHDESSÄ2022-kaupunkifestivaalin Kulttuurilauantai Rotuaarilla -tapahtumassa 21.5. JoJo tuottaa tapahtumaan Venla Virran yleisölle suunnatun osallistavan kehollisen hetken. Tapahtumassa nähdään myös katkelma 31.8. JoJon ohjelmistossa ensi-iltansa saavasta, Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan teoksesta Viimeinen sapiens. Teoksen musiikki on laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikaisen säveltämää.
Kulttuurilauantai Rotuaarilla -tapahtumassa päästään kehollisuuden äärelle kahden tuokion verran, kello 13.40-14.00 sekä 16.20-16.45.
Jotta voisimme ymmärtää, kuulla ja kunnioittaa toisia, on tärkeää pysähtyä samojen asioiden äärelle myös itsensä kanssa. Kehollisessa hetkessä pysähdytään kuuntelemaan itseämme ja kehoamme lempeän liikkeen kautta. Samalla valmistamme itseämme kohtaamaan muita ja avaamme aisteja ympäristöömme. Kehollisen hetken ohjaa tanssinopettaja Venla Virta.
JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen ohjelmistossa 31.8. ensi-iltansa saavasta tuotannosta Viimeinen sapiens nähdään katkelma 12 tanssijan esittämänä. Koreografit Elssa Antikainen ja Hanna Poikela tutkivat tulevassa teoksessa ihmismieltä ja vallanhimoa valtakunnallisesti kattavan, kansantanssipohjaisen työryhmänsä kanssa. Tulevan teoksen musiikki on laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikaisen säveltämää.
Dystooppinen soiva kuvaelma, tanssiteos Viimeinen sapiens, vie katsojan retkikunnan jäsenenä tarkkailemaan runneltua maailmaa, joka muuttuu pienen yhteisön valtapelien näyttämöksi. Yhteiskuntajärjestystä etsitään keskiajalta, ja kaiken takana pauhaavat Jarkko Martikaisen laulu ja kitara tuhon sound trackina. Minstlereinä toimivat Haaga Folk Machinen muusikot, jotka tuovat kansanmusiikkipoljennon Martikaisen ikonisiin kappalaisiin. Koreografien Elssa Antikaisen ja Hanna Poikelan teoksessa esiintyvät kansantanssin ammattilaisten uuden sukupolven huiput.
JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist, helena.lindqvist@jojo.fi, p. 040 464 4880
Viimeinen sapiens -teoksesta JoJon sivuilla
JoJo – Oulun Tanssin Keskus on pohjoisen Suomen elinvoimainen tanssitaiteen kentällä toimiva ammattitanssin tuotantokeskus, joka tarjoaa kansainvälistä, monilajista tanssitaiteen ohjelmistoa, pääpainon ollessa nykytanssissa. Ohjelmistoon kuuluu myös syksyisin järjestettävä OuDance-festivaali. Tanssitaiteen ammattilaisille JoJo toimii tuotantokeskuksena ja vierailuteatterina sekä tarjoaa kansainvälisiä residenssivaihto-ohjelmia. JoJon yleisötyö tarjoaa kaikille avointa toimintaa, johon osallistuminen ei vaadi kokemusta tanssista tai tanssin katsojuudesta. JoJo on yksi Pohjoisen tanssin aluekeskuksen neljästä jäsenorganisaatiosta ja sen toimintaa rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen edistämiskeskus sekä Oulun kaupunki.
JoJon jäsenet saavat erilaisia etuja, kuten tuntuvia hintaetuja esitysten lipuista ja JoJon järjestämistä kursseista sekä JoJon toimintaan ja yleistä tanssiin ja tanssin työmahdollisuuksiin liittyvää tiedotusta.
Puhelin
+358 (0)50 4644 880
Toimisto
Isokatu 16 C 20, 90100 Oulu
© 2021 JoJo – Oulun Tanssin Keskus
Toteutus: Mainostoimisto Idealabra
Voit kuunnella JoJo.fi nettisivujen tekstit suomeksi puhuttuna maalaamalla halutun tekstin ja painamalla esiin tulevaa PLAY-painiketta.
You can listen to the texts of the JoJo.fi website in Finnish by painting the desired text and pressing the play button that appears. Click here to the Finnish page.