JoJon yleisötyö antaa mahdollisuuden tutustua ja syventyä tanssiin monimuotoisena taidelajina.
2.10-13.11. maanantaisin klo 10-11.15 (lukuunottamatta 23.10) Valveen tanssisali 2
Hinta: 60e / 55e
Luovan liikkeen ja vapaan mielen kurssilla pääpaino on omassa luovassa liikkeessä ja tätä kautta vapautuneessa mielessä. Tunneilla keskitytään improvisaation, nykytanssin sekä tanssi- liiketerapeuttisten harjoitteiden avulla antamaan keholle vapaus olla juuri sellainen kuin se on.
Et tarvitse aikaisempaa kokemusta tanssista tai liikkeestä, riittää, että haluat lempeästi sallivassa ympäristössä
kokeilla erilaisia liikkeellisiä harjoitteita. Tunneille saat tulla juuri sellaisena kuin olet. Kurssin ohjaajana toimii tanssinopettaja (YAMK) Heidi Ranta.
Ryhmä on suunnattu nuorille ja aikuisille ja se on tilattavissa myös yhteisöihin.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen:
Leea Alatalo, JoJon yleisötyöntekijä
leea.alatalo@jojo.fi
“Aivan aluksi koin vahvasti olevani epämukavuusalueellani: Luova liike ei ole ominta itseäni eikä minulle millään tavalla luontevaa. Rehellisesti sanottuna pelotti koko ajatus. Yllättäen kuitenkin vapauduin jo ensimmäisen tapaamisen aikana. Omien rajojen ylittäminen tekee hyvää, vaikka ei olisi niin helppoakaan. Koko loppuillan oli kotonakin rento ja hyvä olo.”
“Ohjaaja Heidi oli todella ammattitaitoinen ja miellyttävä. Hänen tapansa kohdata jokainen yhteisömme jäsen, oli todella vakuuttava. Kiitos.”
“Olo session jälkeen oli virkistynyt ja levollinen, vaikka tilaan tullessa työpäivän jälkeen olo oli kaikkea muuta kuin vastaanottavainen. “
“Heidillä on rento ja luonteva ohjaustapa jonka ansiosta syntyi onnistunut hetki heittäytymiseen ja pään nollaukseen.”
“Maanantai-iltapäivät antoivat paljon iloa ja naurua marraskuun arkeen. Sisältö oli hyvin aikataulutettu, sai kokea montaa erilaista itseilmaisun muotoa reilussa tunnissa. Mieli oli rentoutunut ja iloinen marraskuisena maanantaina, se on paljon se.”
“Luovan liikkeen tunnit olivat totaalisen hetkessä elämistä ja olemista. Työpajan jälkeen olo oli rentoutunut ja innostunut.”
JoJon jäsenet saavat erilaisia etuja, kuten tuntuvia hintaetuja esitysten lipuista ja JoJon järjestämistä kursseista sekä JoJon toimintaan ja yleistä tanssiin ja tanssin työmahdollisuuksiin liittyvää tiedotusta.
Puhelin
+358 (0)50 4644 880
Toimisto
Isokatu 16 C 20, 90100 Oulu
© 2021 JoJo – Oulun Tanssin Keskus
Toteutus: Mainostoimisto Idealabra
Voit kuunnella JoJo.fi nettisivujen tekstit suomeksi puhuttuna maalaamalla halutun tekstin ja painamalla esiin tulevaa PLAY-painiketta.
You can listen to the texts of the JoJo.fi website in Finnish by painting the desired text and pressing the play button that appears. Click here to the Finnish page.